"Yritän viedä eteenpäin sanomaa siitä, että vaikka olisitkin ekologinen vanhempi, lapsilla on silti enemmän leluja kuin on tarpeen. Lelut kuitenkin häiritsevät jossakin mielessä kehitystä. Niiden muoto on lopullinen, johon ei tarvitse mielikuvitusta. Siksi lapsi kehittyy paljon paremmin, jos koko huone ei ole täynnä leluja. Lelujen valmistajat väittävät päinvastaista."
Kertoisitko hieman taustastasi?
Polina: Minun oli vaikea kuvitella, että tulisin työskentelemään ekokasvatuksen parissa ilman erityistä koulutusta. Peruskoulutukseni on talousalan koulutus. Olen työskennellyt omaisuuden arvioinnin alalla. Sitten tuli tauko, kun lapset syntyivät ja kasvatin heitä. Se laittoi minut ajattelemaan, että on muutettava toiminnan suunta, jotta työ olisi järkevämpää ja tuottaisi tyydytystä.
Näin minusta tuli aktivisti. Minulla oli jo ollut kiertotalouden käytäntöjä, aloin kehittää niitä ja vähitellen olen lisännyt jotain uutta. Voidaan sanoa, että keräsin kokemusta enkä hypännyt heti uuteen ammattiin.
Mistä kaikki alkoi?
Polina: Kaikki alkoi jätteiden lajittelusta vuonna 2015–2016. Näin sosiaalisessa mediassa tietoa ja ehdotin miehelleni, että järjestäisimme kotona jätteiden lajittelun. Hän tuki minua. Tein aluksi kaiken väärin. Päätin, että alan lajitella heti kaikkea, kaikki muovitkin on pelastettava kaatopaikalta! En ymmärtänyt, että kaikkea ei tarvitse kierrättää, esimerkiksi nakkien tai juuston suojapakkauksia. On sellaisia ihmisiä, jotka menevät siihen pisteeseen, että he ovat tehneet kaiken ohjeiden mukaan, ja he jättävät sen, mutta minä en ole jättänyt. Me keräsimme tällaisia suuria säkkejä. Kun jätteiden keräyskampanja järjestettiin, silloin laitoimme jätteitä kierrätykseen, mutta vaikeisiin paikkoihin emme ajaneet. Yksi hyvä ekotapa on olla tuhlaamatta bensaa, sitä ei kannata tuhlata edes niinkään jalon tavoitteen kuin jätteiden lajittelun vuoksi.
Mikä on motivoinut sinua?
Polina: Tärkein motivaationi on liittynyt lasten saamiseen. Jotenkin aloin ajatella, onko heidän mukavaa elää tulevaisuudessa ja miten se tapahtuu.
Ymmärrän nyt, että roskaongelmaa ei ratkaista ja lasten on silti tultava toimeen sen kanssa. Mutta kun he ovat vielä aivan pieniä, tunnen suurempaa vastuuta ja haluaisin tehdä edes vähän jotain, jotta heidän olisi helpompi selvitä tästä. Se on erittäin voimakas motivaattori. Näen monissa muissa naisissa, että juuri lasten syntymän jälkeen he ovat alkaneet suhtautua entistä tiedostavammin kuluttamiseen. Tämä ei tietenkään ole mikään yleismaailmallinen juttu. Se ei ole kaikkien asia synnytyslaitoksella, joku toinen osoittaa huolenpitonsa muiden asioiden kautta.
Oletko yrittänyt levittää tietoa ja luoda ympärillesi omaa yhteisöä?
Polina: Ihminen on ylipäätään sosiaalinen olento ja ilman yhteisöä on vaikeaa. Jos olet yksin omituinen eikä kukaan ympärilläsi ymmärrä sinua, se on erittäin epämiellyttävä tunne. Yhtäältä haluan olla yhteydessä sellaisiin ihmisiin, jotka ymmärtävät minua ja tukevat minua. Toisaalta se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ystäväni ja tuttavani ovat "vihreitä".
Siinä voi joutua kuplaan, minun tapauksessani vihreään kuplaan. Yhteisön sisällä voi alkaa vaikuttaa, että kaikki tietävät mitä on jätteiden lajittelu, recycle map, että se on perustietoa. Mutta asia ei ole niin. Ihmiset eivät välttämättä tiedä, he ovat keskittyneet toisenlaisiin asioihin. Siksi on valmistauduttava siihen rauhallisesti, että toiset eivät välttämättä tiedä eivätkä tiedosta, ja se on ihan OK.
Miten siirryit kotona tehtävästä jätteiden lajittelusta yhteisön muodostamiseen?
Polina: Se tapahtui sen ansiosta, että osallistuin nuorisohankkeiden kiihdytyshankkeeseen. Päätin, että minulla on kotona jätteiden lajittelu, on lapsia, ja heillä on muovileluja, jotka menevät säännöllisesti rikki. Muovi on niin arvokas materiaali. Suhtaudun siihen kuin resurssiin. Keksin sellaisen hankkeen kuin Nevaljaška, muovi, joka ei loju jalkojen alla.
Muovin uudelleenkäsittelyn ajatus on siinä, että kerätään yhdentyyppistä raaka-ainetta ja siihen hankitaan laitteistoa, tehdään vastaavat asetukset. Mutta leluissa lisäaineita on niin paljon tietynlaisen tekstuurin ja joustavuuden yms. saavuttamiseksi. Pulloihin verrattuna lelut eivät ole niin standardoituja. Vastaavasti niissä voi olla muoviseoksia ja vaikka millaisia yksityiskohtia, metallia, kangasta, elektronisia osia ja muita. Eikä lelun rungossa itsessään ole kierrätysmerkkiä.
Hankkeen aikana testasimme jokaisen kierrätyssyklin todellisen vaiheen ja loimme liiketoimintasuunnitelman. Soitin sen jälkeen monille jätteiden käsittelijöille, ja kaikki vastasivat, että tyttö hyvä, jos sinulla ei ole kuorma-autollisia samanlaisia rikkoutuneita leluja, ne eivät kelpaa erikseen kenellekään. Sattumalta kävi niin, että yksi jätteiden käsittelijä asui naapuritalossa. Lopulta tapasimme talon lähellä, ja siinä kadulla hän kertoi, miten yhden muovilajin voi erottaa toisesta maun, värin, hajun ja murtuman perusteella. Toin hänelle näytteitä, ja hän sanoi, että poikkeuksellisesti hän on valmis ostamaan 100 kg polystyreeniä ja 100 kg polypropeenileluja. Yleensä erät ovat vähintään 500 kg, 14 ruplaa kilogrammalta.
Seuraava vaihe oli se, että yritin purkaa kaikki lelut, jotka vain lojuivat kotonani. En tiedä, kuinka monta tuntia se vei minulta. Mies tuli yöllä kysymään, pitäisikö hänen tuoda minulle vasara tai ruuvinväännin. Tämä korvaamaton kokemus näytti minulle, kuinka vaikeaa tämän raaka-aineen käsittely on.
Liiketoiminnan laskelmien avulla ymmärsin myös, että ala on pienituloista ja siihen tarvitaan valtavasti raaka-ainetta. Enkä edelleenkään puhu riskeistä, sillä öljy on halventunut ja on tullut kannattamattomaksi ostaa toissijaista muovia, sillä ensisijainen on halvempaa. Sen vuoksi en ryhtynyt alalle. Muokkasin projektia tämän lopputuloksena. Sen nimi on Nevaljaška sharing. Sitten tutustuin Roman Sabliniin, ja hänen kauttaan pääsin ekologien yhteisöön. Sen vuoksi onnistuin sharing-symbioosissa.
Jakamisen perusjuttu on toisille antaminen. Kun ilmoitin lelujen keräämisestä, minulle tuotiin usein uusia leluja, joissa oli hintalappuja. Kyseessä on tällöin lähinnä ylikuluttaminen. Tähän liittyy paljon psykologiaa. Yritän viedä eteenpäin sanomaa siitä, että vaikka olisitkin ekologinen vanhempi, lapsilla on silti enemmän leluja kuin on tarpeen. Lelut häiritsevät jossakin mielessä kehitystä. Niiden muoto on lopullinen eivätkä ne edistä mielikuvituksen kehittymistä. Siksi lapsikin kehittyy paljon paremmin, kun koko huone ei ole täynnä leluja. Näin on siitä huolimatta, että lelujen valmistajat väittävät päinvastaista.
Tähän sopii ajatus reduce, reuse, recycle. Ensimmäinen on miettiä, tarvitsenko varmasti tämän lelun. Sitten voi miettiä, tarvitsenko varmasti uuden lelun vai voinko saada sen naapurilta/ystävältä. Kolmanneksi on mietittävä, voinko korjata sen, mikä on mennyt rikki? On parempi vähentää ostoksia niin paljon kuin mahdollista, kuin yrittää ratkaista, mitä tehdä lelulle ja minne sen voi laittaa kierrätykseen.
コメント