top of page

Kiertotalous osaksi arkipäivää - vinkkejä suomalaisilta edelläkävijoiltä

Päivitetty: 10. lokak. 2023

Teksti ja kuvat: Noora Viholainen

Kiertotalous ja kestävä kuluttaminen laajemminkin ovat hiljalleen tulleet osaksi suomalaisten arkea ja tulevat vahvistamaan paikkaansa tulevina vuosina, kun tuotannon ja kuluttamisen ympäristökuormitusta pyritään moninaisin tavoin hillitsemään. Myös meillä kansalaisilla on aktiivinen rooli kiertotalouden toteutumisessa kulutustottumuksinemme. Mutta mitä kiertotalous arjen tasolla tarkoittaa ja miten päästä muutoksissa alkuun?

Keräsimme tähän blogitekstiin joitain vinkkejä kiertotalouskansalaisten kokemuksista. Vinkit pohjautuvat Circular Citizens -hankkeen aikana tehtyihin haastatteluihin (20 kpl), joissa edelläkävijät kertoivat omasta arjestaan, mihin kiertotalous ja kestävä kuluttaminen jo kuuluvat tärkeänä osana.

Tekstin lomasta löydät muutamia esimerkkejä siitä, miten kiertotalous näkyy tällä hetkellä oman perheeni arjessa, missä koen erityisesti haasteita ja mitä edelläkävijöiden vinkkiä lähden itse seuraavaksi kokeilemaan!


Kun talouspaperirulla loppuu, pääsee kartonkinen hylsy toimittamaan koiramme aktivointilelun virkaa ennen kierrätykseen päätymistä. Sisälle laitetaan muutama herkku ja päät suljetaan, minkä jälkeen Kuoma repii hylsyn auki saadakseen herkut suuhunsa. Haastetta voi lisätä laittamalla useita kartonkipakkauksia päällekkäin. Tämä on ollut hyvä vastine kaupan kalliille, muovisille leluille.

Pyramidi kertoo, mitä arjen kiertotaloustapoja tulisi ensisijaisesti suosia

Aloitetaan siitä, miten jokainen meistä voi osallistua toimillaan kiertotalouteen. Alla kuvattu kiertotalouspyramidi kertoo mitä kiertotalousstrategioita voimme arjessamme toteuttaa ja mikä on niiden keskinäinen tärkeysjärjestys. Vaikka jätteiden kierrättäminen mielletäänkin usein tärkeimmäksi osaksi kiertotaloutta, on se prioriteetiltaan viimeinen vaihtoehto kiertotalousstrategioiden pyramidissa. Tärkeintä olisi kuitenkin pyrkiä vähentämään jätteen syntyä, eikä vain kierrättämään jo syntynyttä jätettä.


Kiertotalouspyramidi mukaillen EU:n jätedirektiiviä sekä Zero Waste -elämäntavan viittä K:ta.



Aloita esimerkiksi näistä


Elämäntapamuutosta ei kuitenkaan aina ole helpoin aloittaa kiertotalouden näkökulmasta tärkeimmistä askelista, kuten kuluttamisen vähentämisestä. Alle olemmekin listanneet muutamia tapoja, joista edelläkävijät itse olivat lähteneet liikkeelle elämäntapamuutoksessaan kohti kestävämpää ja kiertotalouteen pohjautuvaa arkea.


Vaihda kertakäyttöiset tuotteet kestotuotteisiin ja vältä muovia


Yksi edelläkävijöiden useimmin mainitsemista kiertotaloustavoista koski kertakäyttöisten (erityisesti muovisten) tuotteiden vaihtamista kestoversioihin. Kankaisten kauppakassien ja hedelmäpussien lisäksi voit esimerkiksi kokeilla vaihtaa take away -kupit termosmukiin, terveyssiteet kuukuppiin ja talouspaperin vanhoista lakanoista tehtyihin pestäviin kangaspaloihin. Aina kestotuotteita ei siis tarvitse ostaa vaan voit hyödyntää kotoa jo löytyviä tavaroita ja materiaaleja.


Kestotuotteisiin siirtyminen on yksi omista tavoitteistani, vaikkakaan en ole siinä vielä kovin pitkällä. Esimerkiksi kuvassa näkyvää kesto”vanu”puikkoa vasta opettelen käyttämään. Kuukuppi on yksi ehdoton suosikkini kestotuotteista. Ehkä tartun edelläkävijöiden vinkkeihin ja otan asiakseni vaihtaa yhden kertakäyttötuotteen kestoversioon kerrallaan!


Kurkista roskikseen – mitä jätettä voisit vähentää?


Kurkkaamalla kotisi lajitteluastioihin voit miettiä, voisiko jonkin jätteen syntyä ehkäistä. Kertakäyttöisten tuotteiden lisäksi roska-astiat täyttyvät helposti pakkausjätteestä, kuten muovista, sekä biojätteestä (kts. myös aiempi blogipostauksemme Mitä jätettä suomalaisille kertyy eniten ja minkälainen jäte ärsyttää?). Voit esimerkiksi kokeilla vähentää ruokajätteen määrää suunnittelemalla ruokaostokset etukäteen ja kokkaamalla kekseliäästi ruuantähteistä. Mahdollisuuksien mukaan kestotuotteisiin siirtyminen sekä tuotteiden ostaminen ilman pakkausta auttavat vähentämään muun kotitalousjätteen määrää. Ympäristöhyödyn lisäksi pienempi jätemäärä on myös edullista lompakolle, kun jäteastiat täytyy tyhjentää harvemmin.


Tee inventaario ja myy tai lahjoita tarpeettomat tavarat eteenpäin


Kun tiedät, mitä kaapeistasi jo löytyy, on helpompi miettiä mitä todella tarvitset. Lisäksi kaappien perukoilla ja varastoissa lojuvat tavarat saavat uuden elämän jonkun toisen omana, kun myyt tai lahjoitat ne eteenpäin.


Suosi käytettyä ja kestävää


Aina ostamista ei pysty välttämään. Silloin kannattaa ensisijaisesti suosia käytettynä ostamista. Niissä tilanteissa, joissa joudut kuitenkin ostamaan jotain uutta, pyri löytämään tuotteita, jotka kestävät pitkään ja joita on helppo korjata. Huomioi myös, että tuotteet on valmistettu kestävästi, luontoa ja ihmisiä kunnioittaen.


Lapset kasvavat hurjaa vauhtia ja kun edellinen koko käy pieneksi, on isompaa hankittava. Tässä muutama viimeisin kirpputorilöytö. Vaikka lastenvaatetta ja muutakin tavaraa, kuten leluja, on käytettynä paljon saatavilla, olen kuitenkin kokenut käytettynä ostamisen vielä melko vaivalloiseksi, sillä vaatteita täytyy metsästää useasta eri paikasta (esim. Facebook kirpputorit, Tori.fi, fyysiset kirpparit). Sekä käytetyn ostamiseen että myymiseen ja lahjoittamiseen kaipasin uusia, helppokäyttöisiä palveluja!


Testaa hiilijalanjälkesi suuruus ja inspiroidu


Ruokaan, energiaan ja matkustamiseen liittyvät kestävät kulutustottumukset olivat myös monen edelläkävijän arkipäivää sekä ensimmäisten muutosten joukossa. Nämä aiheuttavat arjessamme myös suurimmat päästöt sekä kuluttavat suuret määrät luonnonvaroja. Toisaalta ne myös tarjoavat suurimman potentiaalin kotitalouksien hiilijalanjäljen pienentämiselle.


Edelläkävijämme olivat ensitöikseen muun muassa vaihtaneet sähkösopimuksen uusiutuvaan, lisänneet kasvisruoan osuutta ruokavaliossaan sekä vähentäneet lentomatkailua. Näiden muutosten vaikutusta omaan hiilijalanjälkeesi voit kokeilla laskurin avulla esimerkiksi Sitran sivuilla.


Uuden elämäntavan juurruttaminen


Erilaisia arkisia tapoja osallistua kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen on siis monia, mutta muutosten tekeminen ei ole aina helppoa – varsinkaan niiden aloittaminen. Kuinka siis lähteä tekemään muutoksia kohti kestävämpää arkea?

”aina kun tekee pienen muutoksen niin sitten sitä helpompi tehdä joku uusi pieni muutos sitten taas” (H9)


Vaikka edelläkävijöiden joukossa oli muutamia, jotka olivat tehneet ison muutoksen elämäntapoihinsa varsin lyhyessä ajassa, suurimmalla osalla elämänmuutos oli kehittynyt hiljalleen vuosien saatossa. Yksi tai kaksi muutosta kerrallaan helpottaa niiden juurtumista osaksi arkea, kun taas useat muutokset yhtä aikaa voivat johtaa pahimmassa tapauksessa loppuun palamiseen ja kiinnostuksen lopahtamiseen.


Aina silloin tällöin vuokraamme kodinkoneita, joita meillä tulee harvoin käytettyä ja joiden omistaminen tuntuu siitä syystä sekä tilan että rahan haaskaukselta. Tällä kertaa tarvitsimme kylpyhuoneen tehopuhdistukseen höyrypesuria. Pesurin varaus onnistui helposti netistä ja kävimme hakemassa sen jo saman päivän aikana. Aiemmin olemme vuokranneet ainakin isomman tekstiilipesurin sekä porakoneen. Olisiko vuokraus yksi uusi tapa, jota sinäkin voisit kokeilla?

On myös hyvä muistaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä täydellisesti. Aina resurssit, kuten aika, jaksaminen tai raha, eivät riitä kestävien valintojen tekemiseen jokaisessa tilanteessa, ja se on täysin hyväksyttävää. Elämäntapa kannattaa muovata itsensä näköiseksi, jolloin uudet omaksutut tavat myös varmemmin pysyvät osana arkea ja niistä tulee uusi normi.


”Monet asiat mitä on lisännyt elämään, tukee ihan sinällään terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka ihan no kasvissyönti, pyöräily, se että ei käytä aikaa jossain ostoskeskuksissa pyörimiseen vaan et menee vaikka jonnekin luontoon kävelee ja, sekin että ottaa selvää asioista niin ei oo vaan sellainen, ihme tuskastuttava huoli jostain maailman tilasta vaan, hankkii tietoa ja koittaa jotenkin jalostaa sen käytäntöön.” (H17)


Vaikeina hetkinä on myös hyvä muistuttaa itseään siitä, miksi on päättänyt tehdä elämässään muutoksia. Oli ajavana voimana vaikkapa halu vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja/tai omaan hyvinvointiin, itseä puhutteleva kannustin voi auttaa silloinkin, kun vallalla olevat ajattelu- ja toimintatavat tekevät uudesta arjesta ajoittain haastavaa.


Reittejä kohti kiertotalouselämää on yhtä monta kuin on ihmisiäkin ja olennaista on löytää se itselle sopivin. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että meillä kaikilla on sama määränpää: kestävä, kiertotalouteen pohjautuva elämä. Kuten yksi edelläkävijöistämme hyvin kiteytti:


”tää on vähän niinku tulevaisuutta, koska jossain vaiheessa niin kuin itse ainakin koen että maailma tulee muuttumaan niin sitten se, että parempi alkaa nyt itse jo elämään sitä tulevaisuutta” (H1)


Comentarii


bottom of page